Perillä oli järkyttävän kokoinen mökkikylä, jossa oi mökkeijä vierivieressä, ja iso järvi. Perheellä on moottorivene siellä, jossa vietimme oikeastaan kokopäivän. Surffailimme veneen perässä mikä oli muuten vaikeaa eikä ollut ihan mun juttu. Sitten oli iiso tube. Siihen mahtui kolme istumaan kuin sohvalle ja sitä vedettiin veneellä ympäri järveä. Tajuttoman hauskaa kunnes lensin muutaman voltin kautta suoraan naamalleni veteen. Menin kyllä vielä uudestaan tärskystä selvittyäni. Valitettavasti kaikki kuvat tuubaamisesta on perheen kamerassa, joten laitan niitä ehkä myöhemmin.
Ilma oli mahtava! +30 astetta aamusta lähtien ja illalla 8 aikaan, kun pääsimme lähtemään oli vieläkin +25.
Pahoittelen pitkää postausta, joten toivottavasti jaksatte lukea.
Olen nyt ollut viikon reissussa. Aika on mennyt tosi nopeasti, mutta toisaalta tuntuu, että olisin ollut pidempään poissa. Mitään suurempia vastoinkäymisiä en ole vielä kohdannut ja kaikki ovat ottaneet minut avosylin vastaan.
Hauskin hetki tähän asti on ollut ihmisten ilmeet, kun he maistavat salmiakkia. Täällä rakastetaan mustaa lakritsia, mutta se on sellaista ällömakeaa, kun taas salmiakki on suolaista. Nyt perhe tarjoaa jokaiselle vieraalle ( joita täällä käy paljon) samiakkia ja aina sama reaktio :D
Kun sanon ihmisille että olen Suomesta he ovat aina mm, okei tai cool. Kun kysyn tietävätkö he missä se on vastauksia on tullut: onko se lähellä saksaa? en ole ennen kuullutkaan paikasta, olen kuullut onko se aasiassa. XD
Myös minulta on kysytty hauskoja kysymyksiä, kuten kuuteletteko te musiikkia, tiedätko mikä on subway(patonkipaikka), miksi osaat englantia. Niitä tulee vielä varmasti lisää.
Michaela sanoin eilen hyvin, kun juttelin hänen ja Rachelin ( Chaelan kaveri) kanssa. Hän sanoi : " Hassua, vaikka Suomi on niin kaukana siellä tuntuu monet asiat olevan melkein samanlaisia kuin täällä" Niinhän se on ihmiset on vähän erilaisia ja maisemat, mutta muuten täällä soi sama musiikki (lukuunottamatta suomiräppiä), täällä syödään samaa ruokaa ja täällä tehdään samanlaisia asioita kuin kotona.
Tämä perhe elää aika erilaista elämää kuin minä kotona, mutta silti sovin tänne tosi hyvin. Perhe on luonteeltaan ja mieltymyksiltään niin samanlainen. He jopa sanoivat, että olen yksi kivoimmista aupaireista ketä heillä on ollut ja puhun kuulemma hyvää englantia.
Kiitos jos jaksoit lukea tuntemukseni loppuun asti =)
Netta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti