torstai 14. marraskuuta 2013

Mitäs nyt..

Viikko mennyt siitä kun mut heitettiin pihalle...

 Suunnitelmana oli siis sanfrani. Ei kuitenkaan onnistunut, koska kaikki lennot olivat täynnä (maanantaina oli loma usassa) ja matkustin stanby lipulla. Noh en päässyt moikkaamaan hyvää ystävääni tai näkemään sitä siltaa.. Laukkuni kuitenkin lensi ensimmäisellä lennolla sinne ja illan vikan lennon jälkeen tajusin kysyä että missä laukku (suunnitelmissa oli siis sittenkin lähteä nykkiin vielä to iltana) virkailija sanoi naureskellen että sehän odottaa sinua jo San Fransiskon lentokentällä. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Olin viettänyt 8 tuntia lentokentällä enkä ollut nukkunut edellisenä yönä ja halusin vain pois Seattlesta. Kaupunki on kyllä ihan kiva mutta lentokenttä ei. Kello oli noin 8pm ja laukku olisi takaisin 1am. Seuraava kone New Yorkkiin 7am. Siinä sitten odoteltiin laukkua ja itkin melkein ilosta kun näin sen. Muutaman tunnin kävelyä ympäri kenttää ja herkut starbucksista kunnes sain tsekattua itseni seuraavalle lennolle. Mitään takeita mahtumiseen ei ollut eli taas sai odottaa. Onnekseni mahduin (muuten olisin varmaan murhannut sen virkailijan) ja pääsin nykkiin ja 3h odottelun jälkeen lento Helsinkiä kohti. Vika asia mitä olisin halunnut tehdä, mutta kun on viettänyt yli 24h lentokentällä ja ilman unta kahteen vuorokauteen koti tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.
Lento meni hyvin ja on se Finnairin pitkänmatkan kone kiva, saa katsella leffoja ja sarjoja (paitsi olin jo nähnyt kaikki leffat paitsi turbon).

Koti...
Mikään ei ole muuttunut. Ihan kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Yleensä kuin lentokone laskeutuu helsinkivantaalle vatsan pohjassa on ihana tunne kun pääsee kotiin. Ei tällä kertaa. Koti on aina koti, mutta Suomi ei ole minua varten. Minulla oli unelma vuodesta muualla. Lukion ekana päivänä sanoin, että kumpa tämä olisi ohi ja pääsisin pois hetkeksi. Hetki oli näköjään kolme kuukautta.. Odotan vain sitä prinssiä valkoisella ratsulla hakemaan, jotta olisi hyvä syy suomessa olemiseen... Toivon että se syy selviää joskus. Tai sitten karma vaan iskee korkeelta ja kovaa, kostaa kaiken mitä koko elämäni aikana olen tehnyt.

No tästä noustaan ja onhan se kiva nähdä perhettä ja kavereita. Mitä nyt suunnitelmissa? Ei mitään en tosiaan tiedä. Töihin takaisin joulukuusta ja keväällä lähden matkustamaan. Aina sitä voisi etsiä toisen perheen ja lähteä taas, mutta se on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin, paikkaan ja kulttuuriin. En kadu että lähdin alunperin, mutta ei tota perhettä mikään korvaa. Nyt kerään rahaa ja mietin mitä haluan.

Saa nähdä kirjoittelenko tätä enää, mutta saattepahan päätöksen tarinalle.

Netta

torstai 7. marraskuuta 2013

kun kaikki menee pieleen... when everything goes wrong..

Mistähän sitä alottais...
Eli alku viikko sujui täydellisesti kävin jopa kaksi kertaa salilla. Keskiviikkona lähdin tankkaamaan rajan toiselle puolelle ja takas tullessa kaikki meni väärin. Immigration otti mut sisään ja kyseli kaikkea. Sitten istuskeltiin ja odotettiin ja taas kyseltiin ja ottivat puhelimen ja auton avaimet. Odoteltiin lisää ja varmaan viisi eri henkilöä kysyi samat kysymykset. Mutta ne ei edes halunnut kuunnella mitä mulla oli sanottavana vaan oli jo suoraan päättänyt mitä mulle tehdään. Laittoivat siis kävelemään takaisin usan puolelle ilman takkia kaato sateessa. Eivät siis päästänyt edes hakemaan tavaroita kotoa. Dan tuli ja yritti jutella heille,mutta ei. Se pää hyyppä oli kyllä täysi idiootti! No hengailin sitten usan immigrationin puolella (olivat iloisia että tulin takaisin :D ) ja odottelin että Dan tulee takaisin kaikkien kamojeni kanssa. Minut siis otettiin sisään noin kahden aikaan ja seitsemältä passittivat rajan tälle puolen. Kun Dan tuli takaisin ajoimme ravintolaan ja Skype soitto äidille että nyt olisi lentolipun tarpeessa.
Minua siis ei päästetä takaisin Kanadaan vuoteen ja viimeinen maa mikä otti minut sisään oli usa siksi takaisin tänne.

Lennot selvitettyä lähdettiin ajamaan Seattleen missä oltiin hotellissa yötä. Aamulla Dan lähti kotiin ja minä lentokentälle.

Siinä tarina lyhykäisyydessään ja olen siis täysin kunnossa ja kaikki on mainiosti.

okey then same thing in english. I'm Sorry about mistakes with grammar and spelling but I want that my friends in Canada understand what happened.
so on Wednesday I went to states and get gas. I was coming back and immigration took me in and ask questions six hours and they didn't even listen my answers:( They sent me back to USA and I can't come back to Canada in a year. I'm now in Seattle and heading to san Francisco to visit my friend and figure out what I gonna do next Cause home doesn't sound nice. Sorry mom.
It's kinda funny to be kicked out of Canada. Like who else can say that ;D but I haven't realized that yet and I'm shocked. But shit happens and life goes on.
Jasmin I'm so sorry that I miss you birthday party but happy birthday and have fun!! And You all Don't worry about me :) I'm fine

Eli oon vähän shokissa ja kaikki tapahtui tosi nopeesti, mutta kyllä hymyilyttää jo :)
Jokaisessa huonossa asiassa on aina jotain hyvää. Tässä hyvää on että näen sanfranin ja näin Seattlen pikana ja voin sanoa kaikille että minut on karkotettu Kanadasta ( kauteen moni ei voi sanoa Niin). Mutta saa nähdä minne elämä vie ja päivittelen tänne menemisistäni.

Nyt terkut Seattlesta !
Netta

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Joulu on täällä

Hyvää joulua! 
Mulle sanottiin aikaisemmin että joulu jutut alkaa heti halloweenin jälkeen. Ajattelin että ehkä viikon päästä siitä, mutta ei. Heti perjantaina starbucks oli tehnyt hurjan remontin oranssista joulun punaiseen. Enää ei saa pumpkin spice lattea vaan pitää tyytyä jouluisempiin makuihin. 

Perjantai iltana menin cactus clubille (ravintola/baari vrt. Amarillo) muiden aupairien kanssa. Meitä oli yhteensä 8 ja 3 sellaista ketä en ollut nähnyt aikaisemmin (3 itävaltalaista 4 saksalaista ja minä ). Voi minua olisi pitänyt opetella saksaa ranskan sijaan. Eli saksaa puhuttiin tosi paljon. On se toki ymmärrettävää kun toisellapuolella pöytää istuvat juttelevat keskenään saksaa, mutta lähellä oleville piti välillä sanoa että english please. Oli kyllä hauska ilta, vaikka autolla liikuinkin. 

Lauantaina suuntana oli down town. Lauantai ole sadepäivä satoi kaatamalla koko päivän. Lähdettiin siis ensin bussilla ja vaihto junaan. Meitä oli 5 tyttöä ja yhdellä ensimmäinen kerta keskustassa. Kävelyä riitti ja shoppailtavaa paljon. Itse en ostanut mitään. Joka päikkä oli täynnä joulu juttuja ja musiikkia. (Emma tää ois sun painajainen :D ) 


Toi kaupunki on kyllä kaunis pimeellä. Mentiin illalla syömään gastown nimiseen kaupungin osaan. Se on vanhaa kaupunkia ja muistutti aika paljon esplanadin ja pariisin pikkukatujen yhdistelmää. 















Sunnuntaina vuorossa oli piknik kahden kymmenen vuoriaan kanssa ja illalla mentiin katsomaan auringon laskua muutaman aupairin kanssa. Käytiin myös päivällisellä omnom. 
Nyt tulee paljon auringonlasku kuvia












Huomen aamuna ois herätyskello 6.00 ja suunta salille. Meillä on siis diili ton isän kanssa kun ollaan tän perheen laiskimukset.

Unia
Netta

torstai 31. lokakuuta 2013

Halloween

Halloween tuo Amerikkalainen juhla. Kaikki täällä on ihan ihmeissään, kun sanon että sitä ei tehdä kotona. Omasta mielestä se on turhan kaupallinen ja sitä haluaa vain pakoon kun joka paikka pursuaa sitä, vaikka onhan se ihan kiva kun lapset juoksevat sokerihumalassa ympäri katuja (en syö karkkia enää ikinä). Olisipa palmusunnuntain virpominen vielä yhtä iso juttu =)
En muuten syö karkkia enää ikinä! 

Keskiviikkona vietin rauhallisen koti illan kaivertaen kurpitsaa ja katsoen uutta lemppari showtani (Happy endings suosittelen). Olin siis yksin kotona ja sain olla ihan hiljaisuudessa, se on harvinaista tässä talossa :D. Kurpitasta tuli aikas hieno, vaikka itse sanonkin. Se on eka kurpitsa minkä olen koskaan tehnyt. Jeee ja tein ilman apua.



Torstai 31.lokaakuuta Halloween aamu. Nukuin pitkään ja päädyin tekemään pancakeja aamupalaksi. Resepti on super vaikea: ota jauhomix pussi kaapista, mittaa 1 kuppi kuhoon, lisää 2/3 kuppia vetta, sekoita, laita taikinaa pannulle, käännä, laita lautaselle, voita ja siirappia päälle ja VOILÁ nauti.


Nanna ja poppa toivat päivllisen: kurpitsakeittoa ja mini hamppareita. Ruuan jälkeen Neli lähti ystäviensä kanssa trick or treat -kierrokselle. He kaikki olivat 50 luvun tyttösiä pinkeissä mekoissaan. Tunnin verran karkkeja keräten lahti Nik ja Dan heidän kanssaan vähän kauemmaksi karkkia hakemaan. Itse päätin jäädä kotiin jakelemaan karkkia, koska olen pienessä flunssassa :( Lapsilla oli kyllä toinen toistaan kekseliäämpi asuja. Näin maapallon, robotin, katkaravun, hampurilaisen, prinsessoja ja prinssejä, ETANAN, luurankoja ja haamuja. Kaikista paras oli kenkä. Kyllä yksi lapsi oli rakentanut itsestään kengän XD.



Hassua tänään alkoi marraskuu ja tällä viikolla pärjäsi hienosti ilman takkia ja viikon lopuksi on luvattu sadetta ja 13 astetta. Lauantaina ehkä vancouveriin muiden aupairien kanssa. Itse en kyllä shoppaile!



No november
Jokainen perheen jäsen päätti 3 asiaa joita yleenä tekee, mutta EI tee niitä marraskuussa.
Minun 3 asiaa:
1. EI roskaruokaa
2.EI SHOPPAILUA
3. EI laiskottelua ( harrasta urheilua vähintään kerran viikossa, ei pidä asettaa rimaa liian korkealle) 

Päätin vihdoin alkaa käymään salilla. Siellä on joogaa joka aamu, joten voisi mennä, sekä kaikkia muita hauskoja ryhmäliikuntoja, uima-allas, koriskenttä<3 ja vaikka mitä. Saa nähä jääkö pelkäksi lupaukseksi, mutta olen kyllästynyt istumaan sohvalla ja katsomaan televisiota (kyllä äiti mä just sanoin ton).

Nyt kuitenkin kiroan tietokoneeni maanrakoon ja yritän julkaista tämän puhelimellani. (raakkaani päivitti itsensä eikä ole ikinä ollu näin hidas) APUA en pysty katsomaan salkkareita!!!

Nyt vitamiinia naamaan!!!

Netta

tiistai 29. lokakuuta 2013

Mahtava viikko

Ää viikko kulunut viime postauksesta.

Tälle kirjoitukselle olisi voinut antaa monta eri otsikkoa kuten fright night, täydellisen kurpitsan etsintä, truck or treat tai limuusiini ajelu. Tällä viikolla on siis tapahtunut paljon joten varautukaa piiiitkään tekstiin ja moniin kuviin. 

Fright night
Torstai iltana menin Gaben ja sen kaverin kanssa tonne. Se oli iso tivoli missä oli laitteita ja kauhu taloja. Oli tosi kiva, mutta ihmisiä oli aivan liikaa ja kaikkeen piti jonottaa tosi kauan. Oli kyllä sen arvosta ja linnanmäen kummitus junat kalpenee noiden kauhutalojen vieressä. 
Käytiin myös raketin tyyppisessä laitteessa ( siihen ei ollut paha jono). Siinä ilosena istuttiin laitteessa ja lähti vauhdilla ylös, vauhdilla alas puoleen väliin , vauhdilla ylös ja vauhdilla alas sijaan pysähdyttiin ylös. Siellä jonkun aikaa hengailtiin kunnes piiiikku hiljaa rullailtiin alas. Laite henkilö sanoi että rikottiin laite ja emme saaneet täyttä kyytiä joten halutaanko mennä uudestaan kun oikosulku on korjattu. Ja mehän mentiin! 
Kuvat on valitettavasti aika pimeitä



Täydellisen kurpitsan etsintä
Perjantaina oli pro D-day ( en tiedä mitä meinaa), joten lapsilla ei ollut koulua. Lähdettiin Gaben ja Nelin kanssa pumplkin patchiin eli hakemaan kurpitsoita. Ensin mentiin maatilalle missä oli tosi pieni pelto. Oltiin tosi pettyneitä ja päätettiin lähteä toiselle. En ole ikinä nähnyt niin paljon kurpitsoita. Siellä oli myös lapsille ohjelmaa sekä kotieläimiä mitä sai ruokkia. Innostuttiin kuvailemaan aika paljon, mutta kyllä ne kurpitsatkin löytyi :) 











Truck or treat
Eli kirkon halloween juhla( tää perhe ei siis ole kovin uskonnollinen, mutta toiset isovanhemmat on ja he kutsuivat mut ja Nelin) . Siellä ei laulettu virsiä ja rukoiltu, vaan syötiin hodareita, sipsejä ja cupcakeja. Kaikilla lapsilla oli naamiaisasut ja osalla vanhemmistakin. Ruuan jälkeen mentiin ulos ja lapset kiersi autolta autolle hakemassa karkkia. Saivat halloweenin viikkoa etukäteen :) Neli sai kassin täyteen karkkia ja voitte sitten päätelläkkin mitä syötiin loppu ilta. 






Ajelua limusiinilla
Viikon kohokohta oli se kun limusiini tuli hakemaan koti ovelta. Eilen sunnuntaina Miki oli järjestänyt sen kaverille yllätys synttärit mihin kuului limusiini ajelu juhlapaikkaan, lisää ystäviä siellä sekä juhlimista ja päästiin kotiinkin vielkä limulla. Oli aika hieno kokemus. Auton sisällä oli led valot ja kaikki. Seura oli myös mahtavaa sillä limusiinissa meitä odotti 8 komeaa nuorta miestä jotka kaikki pelaavat surreyn lätkä joukkueessa. Samaa kuin joku mestis joukkue. Siellä sitten juotiiin kuohuvaa ja juhlapaikalla tanssittiin, syötiin ja mitä olisi amerikkalaiset juhlat ilman bier pongia(pelasin 4 peliä ja tuli 4 voittoa jeeee!) 






Kirjoitin tätä postausta koko päivän. Liikaa kirjoitettavaa. No omapahan oli vikani kun en jaksanut välissä kirjoittaa. Tänään ollut laiska päivä ja alkaa olla nukkuma aika ( viime unet jäi vähän lyhyiksi). 

Bon nuit! 

Netta 

Tänään oli muuten kaunis auringonlasku