Mitäs nyt..

Viikko mennyt siitä kun mut heitettiin pihalle...

 Suunnitelmana oli siis sanfrani. Ei kuitenkaan onnistunut, koska kaikki lennot olivat täynnä (maanantaina oli loma usassa) ja matkustin stanby lipulla. Noh en päässyt moikkaamaan hyvää ystävääni tai näkemään sitä siltaa.. Laukkuni kuitenkin lensi ensimmäisellä lennolla sinne ja illan vikan lennon jälkeen tajusin kysyä että missä laukku (suunnitelmissa oli siis sittenkin lähteä nykkiin vielä to iltana) virkailija sanoi naureskellen että sehän odottaa sinua jo San Fransiskon lentokentällä. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Olin viettänyt 8 tuntia lentokentällä enkä ollut nukkunut edellisenä yönä ja halusin vain pois Seattlesta. Kaupunki on kyllä ihan kiva mutta lentokenttä ei. Kello oli noin 8pm ja laukku olisi takaisin 1am. Seuraava kone New Yorkkiin 7am. Siinä sitten odoteltiin laukkua ja itkin melkein ilosta kun näin sen. Muutaman tunnin kävelyä ympäri kenttää ja herkut starbucksista kunnes sain tsekattua itseni seuraavalle lennolle. Mitään takeita mahtumiseen ei ollut eli taas sai odottaa. Onnekseni mahduin (muuten olisin varmaan murhannut sen virkailijan) ja pääsin nykkiin ja 3h odottelun jälkeen lento Helsinkiä kohti. Vika asia mitä olisin halunnut tehdä, mutta kun on viettänyt yli 24h lentokentällä ja ilman unta kahteen vuorokauteen koti tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.
Lento meni hyvin ja on se Finnairin pitkänmatkan kone kiva, saa katsella leffoja ja sarjoja (paitsi olin jo nähnyt kaikki leffat paitsi turbon).

Koti...
Mikään ei ole muuttunut. Ihan kuin ei olisi koskaan lähtenytkään. Yleensä kuin lentokone laskeutuu helsinkivantaalle vatsan pohjassa on ihana tunne kun pääsee kotiin. Ei tällä kertaa. Koti on aina koti, mutta Suomi ei ole minua varten. Minulla oli unelma vuodesta muualla. Lukion ekana päivänä sanoin, että kumpa tämä olisi ohi ja pääsisin pois hetkeksi. Hetki oli näköjään kolme kuukautta.. Odotan vain sitä prinssiä valkoisella ratsulla hakemaan, jotta olisi hyvä syy suomessa olemiseen... Toivon että se syy selviää joskus. Tai sitten karma vaan iskee korkeelta ja kovaa, kostaa kaiken mitä koko elämäni aikana olen tehnyt.

No tästä noustaan ja onhan se kiva nähdä perhettä ja kavereita. Mitä nyt suunnitelmissa? Ei mitään en tosiaan tiedä. Töihin takaisin joulukuusta ja keväällä lähden matkustamaan. Aina sitä voisi etsiä toisen perheen ja lähteä taas, mutta se on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin, paikkaan ja kulttuuriin. En kadu että lähdin alunperin, mutta ei tota perhettä mikään korvaa. Nyt kerään rahaa ja mietin mitä haluan.

Saa nähdä kirjoittelenko tätä enää, mutta saattepahan päätöksen tarinalle.

Netta